Antonia Henn
Suomi oli minulle pitkään pelon ja häpeän kieli. Nimeni on Antonia Henn, nykyään olen näyttelijä ja työskentelen sekä ruotsiksi että suomeksi, mutta lapsena suomen tunnit saivat vatsani solmuun. Tulen Espoosta. Perheessäni puhuttiin aina ruotsia, vaikka isä yritti innostaa meitä suomen kieleen. Hän toi kotiin Aku Ankan Kalle Ankan sijaan, mutta emme suostuneet lukemaan sitä. Hän ilmoitti minut suomenkielisiin harrastuksiin, mutta lopetin ne nopeasti. En uskaltanut puhua ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Tunsin, että en tule ikinä oppimaan.
Tämä jatkui koulussa ja vielä aikuisena. Puskin vaivoin läpi suomen tunneista, mutta arjessa pidin kiinni ruotsista. Muutos tapahtui Teatterikorkeakoulussa. Siellä olin ensimmäistä kertaa monikielisessä ympäristössä, ja toisena vuonna meidän piti työskennellä suomenkielisten opiskelijoiden kanssa. Olin kauhuissani – mutta tiesin, että oli aika yrittää.
Tavallaan kieli oli jo minussa – olinhan kasvanut Suomessa. Se mitä puuttui oli rohkeus ja kärsivällisyys. Pelko oli kuin kuori ympärilläni ja kun uskalsin vihdoin puhua, sisältä kuoriutui ujo ja kömpelö suomenkielinen lintu, joka alkoi varovasti kokeilla siipiään. Oppiminen ei ollut nopeaa. Se ei tapahtunut yhdessä hetkessä, vaan pieninä, huomaamattomina pikkuaskeleina.
Kurssilla Teatterikorkeakoulussa tapahtui kaksi asiaa: sain ensimmäisen työkokemuksen suomen kielellä ja rakastuin äänisuunnittelijaan, joka ei puhunut englantia! Yhtäkkiä suomen oppimiselle oli uusi syy – syy mikä kukaan ei ollut aiemmin kertonut minulle – todennäköisyys löytää kumppanin kasvaa todella paljon jos osaat suomea!
Suhteemme äänisuunnittelijan kanssa ei kestänyt, mutta sen jälkeen aloin käydä treffeillä muiden suomenkielisten kanssa. Aluksi olin hidas, vähemmän nokkela, tuntui siltä että olin tylsä ja tyhmä. Pitkään tuntui, etten edistynyt ollenkaan – mutta jossain vaiheessa tajusin, että olin koko ajan kehittynyt. Muutaman vuoden jälkeen tapasin nykyisen poikaystäväni. Hänen kanssaan puhun lähes yksinomaan suomea – ja nyt hänkin opettelee ruotsia. Olen huomannut että suomenkielinen Antonia ei ole yhtään tylsä ja tyhmä, vaan suora ja rohkea!
Oppiessani puhumaan suomea olen siis löytänyt uusia puolia itsestäni. Ja tärkeintä mitä olen oppinut on ettei kaiken tarvitse olla täydellistä – pääasia on uskaltaa ja luottaa siihen että oppiminen tapahtuu, vaikka sitä ei heti huomaisi.
